Tällä tuotteella ei ole vielä arvioita.
NAD M10 BLUOS STREAMING
Kuvaus
NAD M10 on valittu vuoden 2019-2020 Smart Vahvistimeksi.
Raati toteaa tuotteesta seuraavasti:
"Otti aikansa ennen kuin NAD hyppäsi all in one -tyyppisten verkkomusiikkiratkaisujen kelkkaan, mutta M10 osoittaa, että hyvää kannatti totisesti odottaa, sillä tämä ilmiömäinen pieni vahvistin on kaiuttimia vaille valmis musiikkikeskus. Komea ja leveä kosketusnäyttö kertoo paitsi laitteen laadusta mutta mahdollistaa myös pääsyn M10:n kaikkiin ominaisuuksiin. Niihin lukeutuvat suoratoistopalvelut BluOS-monihuonejärjestelmän tuella Bluesound-tuotteille, bluetooth ja AirPlay 2, digitaaliset ja analogiset tulot, hdmi-arc televisiolle ja vielä Dirac Live -huonekorjaus äänen optimointiin. Sokerina pohjalla, NAD:n HybridDigital-vahvistinteknologia pitää huolen siitä, että M10:n kanssa voi käyttää miltei mitä tahansa kaiuttimia. Kyseessä on modernin musiikintoiston todellinen mestari."
Maailma on muuttunut. Musiikin tarjonta on siirtynyt kovaa vauhtia levykaupoista kohden musiikinjakopalveluja. Lähes kaikki tallennettu musiikki on tämä päivänä helposti saatavillasi ja laadukkaampana kuin koskaan aikaisemmin ja kaiken lisäksi langattomana. NAD Masters M10 yhdistää korkealuokkaisen vahvistimen ja oivallisen käyttöliittymän siihen, mitä tarvitaan jotta pääsisit käyttämään näitä palveluja.
BluOS STREAMING VAHVISTIN, NAD M10
BluOS TEKEE M10:STÄ ERILAISEN
BluOs on edistyksellisin tarjolla oleva verkon suoratoistoon ja monihuonekäyttöön kykenevä käyttöjärjestelmä. BluOs-yhteensopivat laitteet voidaan yhdistää yhdeksi integroiduksi käyttöjärjestelmäksi – täysin langattomasti. BluOs käyttöjärjestelmä sulautuu erottamattomaksi osaksi laitetta, mikä yksinkertaistaa sen käyttöä. BluOs on ainut korkearesoluutioiseen äänensiirtoon kykenevä monihuonevalmis järjestelmä. BluOs tukee jopa myös uutta ”Master Quality Autenthicated” (MQA) -standardia. Jopa yli viidentoista erilaisen tilauspalvelun ohella se mahdollistaa myös paikallisesti tallennettujen musiikkikirjastojen käytön. BluOs tekee M10:stä uskomattoman monipuolisen. Lisähuoneiden lisääminen on helppoa ja edullista käyttämällä Bluesoundin ”All In One”-kaiuttimia. Laadukkaimmilla Bluesound lisälaitteilla voit jakaa ääntä huippulaadulla myös toisien hifijärjestelmien kanssa.
ELEGANTISTI
Teollisesta muotoilustaan palkittu muotoilualan yritys DF-ID on onnistunut tekemään M10:stä minimalistisen elegantin. Laitteen onnistuneita mittasuhteita korostaa aidot materiaalit, kuten harjattu alumiini ja sileä lasi. Halutessasi voit käyttää M10:ä täydellisesti BluOS -applikaation kautta, koskematta laitteeseen. Vaihtoehtoisesti voit käyttää laitetta suoraan sen omasta vaihtuvanäyttöisestä näyttöpaneelista. Streamauspalveluja käyttäessäsi äänilevyn kansigrafiikka koristaa laitteen näyttöä.
USKOMATON SUORITUSKYKY
M10 hyödyntää NAD Master Series-huippumallien teknologiaa, joka ei jää toiseksi yhdellekään kilpailijalle. Vahvistinpuolella käytetään hämmästyttävän korkealuokkaisia Hypex nCore päätevahvistimia, jotka kykenevät ajamaan kaikenlaisia kaiuttimia. Nämä tehokkaat vahvistimet ovat hyötysuhteeltaan erinomaisia ja ne kykenevät vaivatta toistamaan koko dynamiikan kirjon.
HELPPO INTEGROIDA ÄLYKOTEIHIN
M10 voidaan myös intergroida osaksi modernia älykotia. Se on täysin yhteensopiva sellaisten järjestelmien kanssa, kuin Apple, Creston, Control4, Lutron – vain muutamia mainitaksemme. NAD M10 voidaan liittää samoihin älyohjausjärjestelmiin jotka hoitavat valaistusta, kaihtimia ja kodinturvajärjestelmiä. Laitetta voi ohjata BluOs-applikaation kanssa lähes kaikilla älyalustoilla. Ohjaimiksi soveltuu Apple-, Android- ja Microsoft-alustat – niin tietokoneet, tabletit kuin puhelimetkin.
MUSIIKKI ON TEHTY KUULTAVAKSI
NAD M10 edustaa uuden aikakauden ”high-end audio”-ajattelua. Siinä yhdistyy älykkyys, laatu ja kauneus, mutta se on samalla mahdollisimman vähäeleinen. Sillä voi tehdä asioita, mihin ei aiemmin edes räkillinen laitteita riittänyt – ja mikä parasta, vielä paljon aikaisempaa laadukkaammin. Laite on pieni ja mikään ei estä vaikka piilottamasta sitä näkyvistä, mutta mielestämme se ansaitsee paraatipaikan huoneessa – hienoine näyttöineen.
- BluOS Streaming -vahvistin
- HybridDigital nCore -päätevahvistin
- Jatkuva lähtöteho: 100W into 8/4 Ohms
- Hetkellinen teho: 160W into 8 Ohms, 300W into 4 Ohms
- 32-BIT/384kHz ESS Sabre 9028 DA-muuntimet
- 1GHz ARM® CORTEX A9 -prosessori
- Dirac Live -huonekorjaus
- Lähestymisanturilla varustettu värillinen TFT -näyttö
- Tukee Amazon Alexa -ääniohjausta
- AirPlay 2 Integration
- Tukee Siri-ääniapuria AirPlay 2.n kanssa
- Kaksisuuntainen Qualcomm aptX HD Bluetooth
- BluOS monihuone-yhteensopiva
- Gigabit Ethernet
- HDMI eARC, USB Type A -tulo
- Linjatulo, Coax/Optical -tulot
- Säädettävä etuvahvistimen lähtöliitäntä, Subwoofer-liitäntä
- IR -tulo, 12V Triggerilähtö
- Applikaatiot: iOS, Android, Mac OS, Windows, Crestron, Control4, RTI, URC, Elan, Lutron, iPort
- Tukee useimpia musiikintajoajien palveluita, kuten Amazon, Spotify, Tidal, TuneIn, Napster, Deezer, Qobuz ja monia muita.
Huom ! NAD M10 sisältää Dirac Live -peruslisenssin. Edistyneet harrastajat voivat halutessaan päivittää järjestelmän täyden kaistan versioon. Laitteessa on viisi muistipaikkaa huonesäätöasetuksille.
Behind the Design of the NAD M10 BluOS Streaming Amplifier - linkki
TEKNISET TIEDOT
VAHVISTINOSIO
LINJATULOT, KAIUTINLÄHDÖT
Jatkuva lähtöteho 8 ja 4 ohmia
>100W (ref. 20 Hz-20 kHz ilmoitetulla säröllä, molemmat kanavat käytössä)
Harmoninen särö (20 Hz – 20 kHz)
<0.03 % (250 mW to 100 W, 8 ohm ja 4 ohm)
Signaali-kohinasuhde
>85 dB (A-painotettu, 500 mV sisääntulo, ref. 1 W / 8 ohm)
Leikkautumispiste
>130 W (at 1 kHz 8 ohm 0.1 % THD)
>230 W (at 1 kHz 4 ohm 0.1 % THD)
IHF dynaaminen teho
8 ohmia: 160 W, 4 ohmia: 300 W
Vaimennuskerroin
>190 (ref. 8 ohms 20Hz to 6.5kHz)
Taajuusvaste
±0.6 dB (20 Hz – 20 kHz)
Äänenvärin säädöt
Korkeat: ±6.0 dB at 20 kHz, Matalat: ±6.0dB at 60 Hz
Kanavaerotus
>75 dB (1 kHz), >70 dB (10 kHz)
Sisääntuloherkkyys
(100 W in 8 ohmia) Line In: 1.0 V, Digitaalitulo: -6.2 %FS
Tyhjäkäyntikulutus
0.5W
DA-MUUNNIN
Tuetut formaatit
MP3, AAC, WMA, OGG, WMA-L, ALAC, OPUS
Hi-Res-formaatit
MQA, DSD, FLAC, WAV, AIFF
Näytteenottotaajuus
Max 32 bit/192 kHz PCM
Bittisyvyys
16 – 24